 |
| Saksan kouluruoka eli Mensa |
Minulla oli keskiviikkona ja torstaina keikka koulun Big Bandin kanssa. Keskiviikkona soitimme jossain firman tilaisuudessa ja torstaina koulun ruokalassa, jossa oli jokin osavaltion herraisoherra-tilaisuus. Sain maistaa saksalaista kouluruokaa, jonka saksalaiset haukkuivat aivan pystyyn. Se oli kyllä silti paljon parempaa kuin kouluruoka suomessa.
 |
| Keikka Big Bandin kanssa ruokalassa |
 |
| Roomalainen portti. Alkuperäisistä tiilistä rakennettu. |
Lauantaina kävimme perheen kanssa tsekkaamassa vanhan luostarin ja vanhan Rooman rajan, joka kulkee tässä 30km päässä. Kävimme myös katsomassa petolintu esityksen. Siellä oli mm. metsätyshaukkoja. Siellä oli myös pöllöjä ja muita petolintuja. Lintujen hoitajat lennättivät lintuja yleisön yli, kirjaimellisesti päätä hipoen. Myöhemmin lauantai-iltana menin Lauran kavereiden kanssa katselemaan Ludwigsburgin meininkiä.
 |
| Saksan vaakunaeläin |

Täällä on syysloma viikolla 44. Matkustan silloin Joelin ja Antin (vaihto-oppilaita) kanssa Wieniin. Olemme siellä neljä yötä. Matkustaminen on aivan sairaan halpaa, koska Baden-Württemeberg on oikeasti tavallaan Euroopan sydän. Pariisiin, Berliiniin ja Wieniin on saman verran matkaa.
 |
| Luostari |
Kotiudun tänne koko ajan paremmin. Vielä kun oppisi puhumaan saksaa. Wienin matkaa odotellessa....
toi kouluruoka näyttää hyvältä (:
VastaaPoista