tiistai 27. maaliskuuta 2012

Grillikausi on alkanut!

Viimeviikolla alkoi ainakin minun puolestani grillikausi. Grillasimme turskaa, joka oli kääritty pekoniin. Turskan lisäksi söimme salaattia, johon tuli mm. sauerkrauttia, porkkanaa, kaalia, sinappia, tilliä ja smetanaa. Hyvää oli!
Peksufisu

Lämpötilat ovat täällä nyt olleet viimepäivinä hyvin kesäisiä; pitkälti yli kahtakymmentä. Sään keväisyyden kuitenkin tunnistaa. Kun aurinko katoaa pilvien taakse, ilma kylmenee samantien.

Thomaksella oli sunnuntaina syntymäpäivä ja olimme katsomassa nähtävyyksiä. Ensin käväisimme vanhassa keskiaikaisessa kaupungissa, jossa on täydellisesti säilynyt kaupunginmuuri. Ruotsalaiset ovat piirittäneet kaupunkia 1600-luvulla. Onkohan siellä ollut suomalaisia mukana? Käväisimme myös luostarissa, jossa join tuopin tummaa luostariolutta.
Nördlingenin kaupunginmuuri
Reissun päätteeksi menimme kellumaan roomalaistyyliseen kylpylään. Se oli kyllä hyvin rentouttavaa. Ainoastaan sauna puuttui.

Harjoittelen kiivasti teoriakoettani varten. Käyn joka päivä kysymyksiä läpi. Saksa kyllä tuottaa välillä vaikeuksia, mutta tunnelin päässä näkyy valoa. Toivon ettei se ole juna.

Kirkko oli niin rauhallinen ja valoisa...
Syntymäpäiväni lähestyy. HUOMENNA! Varasin TexMex-ravintolasta pöydän synttäreitäni varten. Toivottavasti vieraat viihtyvät siellä.

Myös Berliininreissun suunnittelu on kiivasti käynnissä. Käymme Joelin ja Antin kanssa nähtävyyksiä, baareja ja kauppoja läpi. Berliinissä on liikaa nähtävää viikoksi.

3 kommenttia:

  1. Paljon onnea rakas Markus!!! 18!!! Vietä ihana päivä! Täällä on grillikaudenavaus vielä kaukana, sen lumivuoren pitäis ensin sulaa, että edes pääsee teiän takapihalle.. :D

    VastaaPoista
  2. Hyvää nimipäivää! T. salainen ihailijasi ;)

    VastaaPoista